keskiviikko 28. syyskuuta 2016

16.-18.7 Trollhättanissa

Lauantaiaamuna

 kävimme ihmettelemään, mistä saataisiin eilen rikkoutuneen kaasuvaijerin tilalle uusi. Kävimme turisti-infossa kyselemässä, ei apua. Googlasimme monin eri hakusanoin kaasuvaijeria, ei tulosta tällä paikkakunnalla. Lopulta Kapu alkoi soittelemaan melkein umpimähkää paikkakunnan koneliikeisiin. Jostain numerosta kehoitettiin soittamaan sellaiseen liikkeeseen, jonne jo oli soiteltu, vaan ei saatu yhteyttä. Niinpä Kapu soitti vielä kerran, antoi puhelimen soida pitkään ja sulki sen sitten pettyneenä, kun kukaan ei vastannut. Hetken päästä Kapun puhelin soi ja siellä oli äskeisen liikkeen omistaja. Liike oli jo näin iltapäivällä suljettu, vaan kuultuaan tarpeemme lupasi omistaja tuoda puuttuvan kaasuvaijerin meille rantaan. Puolen tunnin kuluttua Kapu sai vaijeripaketin, ihan ilman kuljetuskustannuksia, ja pääsi asentamaan vaijerin paikoilleen. Uskomattoman hyvää palvelua!  Päivä pelastettu, ei tarvinnut maanantaina matkustaa bussilla takaisin Göteborgiin, josta se osa olisi sitten kyllä löytynyt.

Patsaspuistossa oli muistutus Saabin menestyksen ajoista ja sen merkityksestä kaupungille.

Sunnuntaina, 

kun ei enää ollut huolta veneen korjauksesta, päätimme lähteä katsomaan Falles Dagar -juhlintaa. Luvassa olisi koskinäytös puolen päivän maissa, ja sitä ennen ennätimme käydä kirkossa. Paikkakunnan uusgoottilainen kirkko on vihitty v. 1862. Siellä oli ilmeisesti myöhemmin iltapäivällä vihkiäiset, koska kirkko oli koristeltu kauniista. Kuvausten lomassa kävin kirkkokahvilla ja vein suussasulavaa leivonnaista Kapullekin maistiaisiksi, kun hän ei kahvitarjoiluun ottanut osaa.
Trollhättanin kirkko mäella Göta-joen partaalla.



Kirkkokahvien jälkeen oli jo aika kiiruhtaa sillalle, josta näkisi hyvin veden tulon voimalaitoksen padoista uomaansa. Väkeä oli paikalla paljon, vaikka tätä veden laskua oli näytetty jo lauantaina kuusi kertaa ja tänäänkin olisi vielä 5 näytöstä. Ja kyllä se teki vaikutuksen, tuo valtava vesimäärä, joka ei onneksi kuitenkaan tyhjentänyt Göta-jokea eikä Vänern-järveä...






Kerrothan, jos tuo video ei toimi, kiitos...
Tässä linkki YouTubeen, jos tuo ei toimi 

Jatkoimme matkaa joen alajuoksulle, kävimme katsastamassa kaikki 4 uusinta ja monta vanhaa sulkua. Kuvasta näkyy, missä vanhemmat sulut ovat sijainneet, kun nykyiset ovat kohdassa C.



Kierroksella ennen veneelle palaamista katselimme lasten onkitapahtumaa, keräsimme maistelumansikat ja -vadelmat, ihailimme puistojumppaajia, liki väsyimme pitkään reittiin ja nautimme mukavasta päivästä. 






Maanantaina 

levättiin eilisen pitkän, liki 7 km, lenkin jälkeen. Kävimme kuitenkin kaupungin keskustassa kaupoilla, ja nyt ilman kameraa. Huomenna jatkamme matkaa kohti Vänern-järveä.

Ei kommentteja: