keskiviikko 25. tammikuuta 2017

19.7.Pääsimme Vänernille

Jätimme Trollhättanin aamulla ja suunnistimme Göta-jokea latvoille päin, siis kohti Vänern-järveä. Heti lähdön jälkeen jouduimme muutaman minuutin odottelemaan rautatiesillan avaamista. Vai voiko sitä avaamiseksi sanoa, kun silta nousi kokonaisuudessaan yös, peräti 27 metrin korkeuteen. Hyvin siis mahduimme muutaman vastaantulevan veneen kanssa alittamaan sen sillan. Ja reilun 10 minuutin kuluttua alitimme seuraavan, E45-tien sillan.








Pian sillan jälkeen oli joen länsirannalla erikoisen näköisiä rakennuksia. Nyt jälkeenpäin huomasin, että ne taitavat olla venevajoja, sillä rannassa näyttäisi olevan venesatama. Eivät nuo liki ikkunattomat tilat voi olla kesäasuntojakaan, joten olkoot sitten veneitten talvisäilytystiloja...


Joen vastakkaisella penkalla näytti olevan Saabin tehtaita; lienevätkö enää tuotantokäytössä?


Parinkymmenen minuutin motoroinnin jälkeen käännyimme joelta pois, ilmeisesti kaivettuun kanaalin, jossa ovet avoinna odotti Brinkebergskullen sulku. Sulutimme neljän muun veneen kanssa ylöspäin 6 metriä tässä ensimmäisessä sulussa, joka säätelee vettä Vänern-järven ja ruotsin länsirannikon meren välillä. Meille tämä oli kuitenkin viimeinen sulku ennen varsinaista Göta-kanaalia.
Pääsimme kiinnittymään onneksi sulun oikeanpuoleiseen seinämään, jossa ei tietenkään ollut kelluvia pollareita, kuten ei muuallakaan tässä sulussa. Onneksi kuitenkin kohdallamme oli sileä seinämä ja tikkaat, joista ottaa kiinni....



Motoroituamme puolisen tuntia kimpassa toisten suluttaneiden veneiden kanssa, saavuimme nostosillalle ja sen ohitettuamme olimme Vänern-järvellä. Koko kanaalin mitta oli noin 4 km ja Gropbron-sillalta oli vielä puolentoista kilometrin matka huoltoasemalle,. Olimme edellisellä kanaalireisuullamme v. 2007 yöpyneet tuulisessa ja sateisessa Vänersborgin vierasvenesatamassa, ja tankkauspaikka oli sen vieressä. Jouduimme hetken odottelemaan vuoroamme, kun edellisen veneen tankkaajat kävivät jossain lietsussa. Pääsimme kuitenkin lopulta täyttämään tankkiamme ja maksaessani dieseliä ostin samalla järven pohjoisosan kaksi merikarttaa. Edellisellä kerrallahan olimme ajaneet suoraan täältä Vänersborgista Mariestadiin ja sieltä kanaalille, joten meillä ei silloin ollut pohjoispuolen karttoja. Nyt suunnittelimme kuitenkin viettävämme aikaa tällä järvellä tutustuen siihen laajemmin.

Tankkauksen jälkeen jouduimme odottelemaan parikymmentä minuuttia, kunnes rautatiesilta avautui ja pääsimme varsinaisesti järvelle.



Nyt olimme matkalla Kållandsön saarelle, Läckön linnaan. Tai ei siis varsinaisesti linnaan, vaan sen juurella olevaan vierasvenesatamaan. Kållandsön saari on Vänernin suurin saari ja linna sijaitsee sen koillisnurkassa.
Matkalla ihailimme SeijMerin aurinkoiselle järvelle jättämää vanaa ja loistoa, joka näytti olevan asuintalon yhteydessä sekä Kinnekulle-kukkulaa (306 m), joka oli parinkymmenen kilometrin päässä mantereella, järven itäpuolella.


 


 





 Jouduimme kiertämään koko pitkän niemen ja sen päässä olevan saaren pohjoiskautta päästäksemme perille. Juuri ennen oikeaan lahteen kääntymistä näimme meripelastusaluksen saapuvan auttamaan moottorivenettä, jolla oli ilmeisesti moottorivaikeuksia.


 Ja kun sitten vihdoin saavuimme satamaan, oli siellä aivan täyttä. Onneksi joku osoitti meille paikan laiturin loppupäästä, vaikka se taisikin olla jonkun yksityispaikka ja niin pääsimme rantautumaan illalla seitsemän maissa.


Kiersimme aluetta etsiskellen sosiaalitiloja, vaan kontti, jossa oli vessat ja suihku, ei oikein mielialaa nostattanut. Lähellä oli camping-alue ja sen yhteydessä oli kuin olikin uudet, siistit sosiaalitilat. Kävimme linnan pihalla, vaan sisään emme voineet mennä, sillä siellä kuului olevan konsertti. Kiertelimme linnan alueella ja puutarhassa, ihailimme patsaita, ihmettelimme kiveen hakattuja merkkejä ja illan päätteeksi kuvasin linnan koko komeudessaan.

Ei oikein houkuttanut...
Läckön linnan pihapiirissä...
Linnan kartta. Alueella oli myös muinaisia kalliopiirroksia...



Läckön linna ja viereinen venesatama