perjantai 29. heinäkuuta 2016

24.-25.6. Juhannusta viettämässä,

taikka sitten ei...

24.6. Perjantai, juhannusaatto Ruotsissakin

Kymmeneltä vasta irrottauduimme Göteborgin Långedragin laiturista ja suunnistimme Ruotsin länsirannikon pohjoisosan saaristoon. Matka kulki, koneistaen tietenkin, saaristoreittiä ja monta mielenkiintoista pikku kylää ja satamaa tuli kuvailtua. 


Päiväpalan aikaan ruokimme ampiaista hunajalla. Se pysyi kauan paikoillaan, joten sain siitä monta melkein onnistunutta kuvaa.


Sen verran reitti kävi avoimellakin merellä, että näimme usvan keskeltä muutamia valtamerilaivoja matkalla etelään.


Ennen määränpäätämme, Mollösundia, oli meressä oleva kari merkitty mielenkiintoisesti. Ihmettelimme ensin, kun keskellä salmea oli olevinaan taulunäyttely, vaan taulu osoittautui meripelastajien varoitukseksi vedenalaisesta karista. 


Perillä Mollösundin marinassa olimme jo kolmen maissa. Jouduimme kiinnittymään melko kauas satamakonttorista, koska satama alkoi jo olla täysi juhannusaaton viettäjiä.

Nuolen suunnassa nurkan takana oln Gästhamnskontor...
Ennätimme hyvin kierrokselle tähän viehättävän tuntuiseen satamakylään. Kiersimme taas kirkon (ulkoa) ja täällä olevan näköalavuoren sekä hautausmaan.



Kylässä on taiteilijoitakin...
Maisemaa näköalavuorelta Mollösundista
Me kävimme ruokailun ja muiden iltatoimien jälkeen nukkumaan, vaikka monessa muussa veneessä vietettiin ilmeisen mukavaa iltaa…

25.6 Lauantai, juhannuspäivä

Jätimme Mollösundin, kun olimme ensin käyneet kaupassa, joka avautui kymmeneltä. Matkalla pohjoiseen oli taas mielenkiintoisia maisemia, joista kuvasin. 


Seuraava määränpäämme olisi Smögen, jota Gästhamnsguiden-lehdessä oli mainostettu ”med service utanför det vanliga”. Saavuimme marinaan mielestämme hyvissä ajoin, puoli kolmen maissa, vaan ihan joka paikka oli täynnä veneitä. Muutama vapaan oloinen paikka oli merkitty ”dockspot”-kyltillä, joten ne oli varattu netissä etukäteen. Ja ne kyllä pian täyttyivätkin.


Me olimme aika onnettomia tuollaisen tilanteen edessä. Sitten kun hiljalleen ajelimme lahtea eteenpäin, huomasimme vasemmalla rannalla muutaman laituripaikan vapaana. Otimme kiinni keula rantaan, ja pian saimme kuulla naapuriin kiinnittäytyneeltä veneilijältä, että olimme jonkun kalastajan venepaikalla. Kertoja ei tiennyt, koska kalastusvene tulisi takaisin. Kytkimme maasähkön ja jäimme ihmettelemään marinan touhuja. Smögenin mainostetussa vierasvenesatamassa oli mieletön kalabaliikki. Musiikki soi monesta veneestä täysillä ja jossain taisi soittaa joku orkesterikin, jonka musiikki kuitenkin hukkui yleiseen älämölöön. Siis kerta kaikkiaan kauhea paikka selvin päin oleville aikuisille.



Meillä ei siis ollut muita mukavuuksia kuin sähkö, vaan silti piti maksaa 300 SEK laiturimaksua. Sen meiltä kävi keräämässä samainen mies, joka joitain tunteja aiemmin oli viereemme rantautunut; ilmeisesti viereisen talon asukas…

Kaupunki/kylä vaikutti ihan viehättävältä, vaan meidän puoleltamme lahtea olisi ollut sen verran pitkä kävelymatka sinne kirkon puolelle, että tyydyimme kohtaloomme, ja väsyneitä kun olimme, saimme jotenkuten nukuttuakin nuorison juhliessa juhannusta. 

Tässä laiturissa ei ollut vierasvenepaikkoja...



maanantai 18. heinäkuuta 2016

22.-23.6. Göteborgissa

Keskiviikkoaamuna Varbergin Getterön satamasta lähdimme rannikkoa pohjoiseen päin taas normaaliin aikaan. Heti lähdön jälkeen nostimme purjeet, koska oli upea keli purjehtimiseen. Vaan ei sitä lystiä kauaa kestänyt. Etelän puoleinen myötätuuli ja mainingit olivat hankala yhdistelmä, joka repi stooraa puolelta toiselle. Otimme isopurjeen alas jo puolen tunnin kuluttua. Loppumatkatkaa teimme keulapurjeen tasapainottaessa motorointia. Ennen perillepääsyä sumu muuttui vesisateeksi, vaan löysimme saman sataman kuin kesällä 07. Långedragista löysimme kolmannella yrittämällä oikean kokoisen paaluvälin ja kävimme maksamassa satamamaksun.



Taas ruuanlaitto, tiskaus ja maate, jotta huomenna jaksais lähteä kaupungille. Siellähän silloin 07 ei käyty; Kapu ei tainnut silloin käydä edes maissa, kun oli kipeänä...

23.6. Torstaina 

kävimme Svenska Kryssarklubbenin toimistolta hakemassa Norjan satamakirjan ja pursiseuran poijulipun. Ne olivat varmaan kotona odottamassa, vaan olimme lähteneet reissuun ennen jäsenlehden kesäkuun numeron ilmestymistä. Saimme julkaisun ja samalla toimistonhoitaja kertoi Ruotsissa juhannuksen olevan vielä "oikeaan aikaan". Meillähän juhannusaatto on perjantaisin eikä oikeana 24.6. päivänä. Vaikka nyt tänä vuonna se sattui Ruotsissakin perjantaiksi...

Etsiydyimme raitiovaunupysäkille ja lähdimme kohti keskustaa. Kuljettajalta kyselin, mistä voisimme ostaa turisteille päivälipun. Vastauksesta en oikeastaan ymmärätnyt mitään, joten hyppäsimme vilkkaan näköisellä pysäkillä pois ja saimme neuvon paikalliselta neitoselta mennä Seven Eleven -kioskille. Siellä yritimme saada seniorialennusta lipun hintaan, vaan aikansa ohjeita etsittyään kioskisti totesi, ettei meille ole alennusta olemassa. Liput saatuamme menimme seuraavalla ratikalla vallikaupungin sisäpuolelle ja pääsimme heti Göteborgin tuomiokirkkoon sisälle.

Gothenburg Dom


Kirkkovierailun jälkeen kuljeskelimme vallihauta-alueen ulkopuolella ja emme menneet Lisebergin huvipuistoon asti, vaan Trädgårds Föreningen puistoon. Siellä riitti ihmettelemistä sekä ulkona että sisällä kasvihuoneissa, jonne menimme sadetta pakoon.






Saksalaisen kirkon jälkeen ajelimme Vesttrafikin lautalla yhden pysäkinvälin ja seuraavalla takaisin. Välissä kastelimme itsemme taas sateessa.

Lautoilla pääsee mm. Götä-joen yli...
Ja kotimatkalla hyppäsimme ratikasta, kävimme ruokaostoksilla ja jatkoimme seuraavalla ratikalla takaisin marinaan.

Deutche Kirche in Gothenburg
Vaiherikkan päivän päätteeksi kävimme marinan saunassa. Naisille ja miehille oli omat pesu- ja löylytilat; ja molemmat bastut yhtä huonosti lämmitettyjä. Vaan ehkä  lämpö kuitenkin antoi pienen aavistuksen siitä, mikä ainakin sitten kotona odottaa...

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

20.-21.6. Getterössä ja Varbergissä

20.6. maanantai

Maanantaiaamuna  irrottauduttiin Falkenbergin satamasta puoli kymmenen maissa, melko normaaliin aikaan. Ennen lähtöä ikuistin marinan viehättävät kukkalaatikot, joissa kasvoi mansikkaa, persiljaa, ruohosipulia ja kukkia. Tuommoisen minä laitan pihallemme ensi kesänä…


Näissä ruotsalaisissa rannikkosatamissa näyttää olevan saman mallin mukaan rakennettuja rantamajoja useammassakin paikassa. Lieneekö niiden käyttötarkoitus sama kuin esim. Hangon kalamajoissa, joissa kalastajat säilyttävät tarvikkeitaan.



Matkalla oli tuulta puuskissa jopa 11 m/s, joten matkanteko oli aika heiluvaista. Keulapurje oli moottorin lisäksi käytössä tasapainottamassa keikkumista. Videolla pientä lisämakua.




Varbergin Getterön satamaan saavuimme kolmen ja puolen tunnin keikutuksen jälkeen. Vaikka olimme matkanneet vain osan päivää, emme kuitenkaan jaksaneet lähteä kuin pienelle kauppakävelylle. Tosin sen kaupan etsiminen sai meidät kävelemään hyvinkin muutaman kilometrin matkan, mikä siis oli erittäin hyvää jaloittelua meille. Illemmalla pääsimme taas saunaan, kuten täällä kesällä 09. Tosin se sauna ei taaskaan ollut kuumuudella pilattu, vaan sitkeällä istumisella sain kyllä hien pintaan.

21.6. sunnuntai

aamulla emme pitäneet kiirettä, sillä aioimme viettää vapaapäivää ja käydä tutustumassa Varbergin keskustaan. Täältä Getterön marinasta on venekuljetus puolen tunnin välein keskustan puolelle; teitä myöten matkaa olisi tullut useampi kilometri. Yhden vuorolla paatti vei meidät lahden toiselle puolelle ja viimeisellä vuorolla neljän jälkeen tulimme pois. Siinä välissä ennätimme katsastaa muun keskustan lisäksi kirkon, kylpylän ja linnoituksen. Viehättävä kaupunki, jossa olisi varmaan ollut katsomista muutakin…









Getterössä oli erikoisia betoniporsaita



maanantai 4. heinäkuuta 2016

17.-19.6. Falkenbergissä tuulensuojassa

Grötvikistä lähdimme perjantaina melkein aurinkoiseen ilmaan ja vähätuuliselle merelle. Onkijat vilkuttivat meille hyvästiksi aallonmurtajan päässä.


Niemen edustalla on Tylö-saaressa majakka; millä niitä reittejä muuten osoitettaisiin.



Falkenbergiin saavuimme hyvissä ajoin iltapäivällä, vajaan 4 tunnin ajon jälkeen, sillä matkaa oli vain 22 mailia. Kaupunki tai oikeamminhan se on kunta,(sillä Ruotsissa on vain yksi kaupunki, Tukholma) sijaitsee joen suistossa ja jokea saimme ajaa liki mailin ylävirtaan, ennen kuin löysimme marinan. Saimmekin suojaisan laituripaikan hyvin hoidetusta Falkenbergin venekerhon marinasta.
Asettautumisen jälkeen otimme fillarit esille ja lähdimme kylille. Kapu kurvasi heti rannan suuntaan, vaan minä tietäväisenä kutsuin hänet seuraamaan itseäni merkitylle pyörätielle. Pyöräiltyämme pääsimme sillalle, jolloin Kapu tokaisi, että takaisin mennään sitten sillan alta rantaa myöten. Ja niinhän se tietenkin taas oli, että Kapu olisi alunperin ajattanut puolet siitä matkasta, jonka minä osoitin. Vaan tulihan nekin kadut katsottua...

Keskustassa kävimme kirkossa, revimme Ruotsin rahaa seinästä, katsastimme Systembolagetin valikoimat ja teimme ruokaostokset.

Kävimme keskustamatkallamme terveyskeskuksessa kyselemässä mahdollisuutta saada punkkirokotuksen toinen annos, vaan rokotushoitaja oli jo lomalla. No jääkaapissa ne ampullit säilyvät vielä...

Saunaa oli mainostettu satamoppaassa, vaan sitä ei marinassa ollut. Sauna olisi löytynyt jonkin matkan päästä uimahallista, vaan sinne emme lähteneet.


18-19.6. Lauantain ja sunnuntain vietimme Falkenbergissä pitelemässä kovaa tuulta.

Lauantaina pyöräilimme taas keskustaan, nyt vanhan sillan kautta. Kivisilta sijaitsee jokea vajaan kilometrin pyöräilymatkan pohjoisempana kuin edellinen silta. Se on alkujaan ollut tullisiltana, ja sitä kehitetään ympäristöineen viihtyisämmäksi .

Kävimme katsastamassa myös vanhan kirkon. S:t Laurentii-kirkko on rakennettu vuonna 1787 ja oikein viehättävän näköinen sisältäkin. Siellä oli ilmeisesti illemmalla vihkiminen, koska kirkko oli koristeltu kauniista.
S;t Laurentii kirkko on kaunis...

S:t Laurentii kirkko v:lta 1787


Pyöräiltiin ympäri pientä viehättävää kaupunkia ja ruokakaupan kautta taas takaisin veneelle.

Sunnuntaina kirjoittelimme veneessä ja vietimme ihan rauhallisen päivän. Ateriaksi söimme uusia ruotsalaisia perunoita sekä piparjuuri- ja sinappisilliä monipuolisen salaatin kera.



Laitoimme illemmalla fillarit pussiin ja kiinni veneen kaiteisiin, sekä valmistauduimme huomiseen lähtöön...





perjantai 1. heinäkuuta 2016

16.6. Ruotsissa jo




Gillelejestä aamulla lähtiessämme ihastelimme lokkienpelotushaukkakuvia, jotka leijuivat vavan päässä siimassa ja lentelivät ympäriinsä oikean linnun tavoin. Varmaan tehokkaasti pitivät lokit loitolla veneistä.






Kaksi tuntia lähdön jälkeen ylitimme Ruotsin ja Tanskan välisen valtakunnanrajan ja Kapu uskaltautui sateeseen vaihtamaan kohteliaisuuslipun. Minä kyykin sprayhoodin eli roiskesuojan alla ja kuvasin vaihdon puhelimellani...











Keskellä Öresundin salmea jouduimme hetkeksi hiljentämään vauhtia, kun laivaväylällä eteni pitkä hinaus


Grötvikin pieneen satamaan saavuimme kuuden tunnin ajon jälkeen. Grötvik on osa Halmstadin kuntaa, joka taas on Hangon ystävyyskaupunki. Edellisellä käynnillä v. 07 vierailimme Halmstadin marinassa, jonne täältä olisi ollut noin 5 mailin matka. Alueella ei ollut oikeastaan mitään sosiaalisia tiloja, sillä pursiseura ei ollut päässyt yksimielisyyteen kunnan kanssa jostain ympäristöön liittyvästä asiasta. Vessoja siis oli, vaan ne oli kaikki käyttökiellossa.

Ympäristö oli aika mielenkiintoinen, varsinkin Tanskan hiekkasaarien jälkeen. Pienvensatama oli louhittu kallioon, vai oliko kyseessä kivenottopaikka, josta  oli tehty venevalkama. Ulkosatamasta johti louhittu kanava valkamaan...



Louhitun kanavan päässä on pienvenevalkama. Oikealla näkyvät bajamajat ja suljetut vessat...
Illemmalla kävi "satamamestari" keräämässä satamamaksun ja olisi järjestänyt meille pesumahdollisuuden. Ilmoitin kuitenkin, että jatkamme aamulla matkaa Varbergiin, joten ei ollut tarvetta, kiitos.