torstai 1. syyskuuta 2016

14.- 15.7. matkailua makeassa vedessä

14.7. torstai

Göteborgissa viivyimme 2 yötä ja lähdimme torstaina aamusta ajamaan pitkin Göta-jokea kohti pohjoista. Olimme siis makeassa vedessä, ja olisimme siihen asti, kunnes pääsisimme Itämerelle Göta-kanaalin loputtua. Alkumatkalta ei ole kuvia julkaistavaksi, kun kamerat eivät oikein toimineet ja mahdolliset kuvat ovat toimimattomilla korteilla.

Göta-joki yhdistää Vänern-järven  Kattegattiin. Trollhättan-kanaali mahdollistaa joen kulkemisen, vaikka korkeuseroa on 44 m. Kanaali on 88 km pitkä ja siitä on kaivettua 10 km, loput luonnollista Göta-jokea. Matkalla ohitetaan 12 siltaa, joista vain 3 on tarpeeksi korkeita, ettei niitä tarvitse avata. Matkalla joudutaan suluttamaan 6 kertaa, ensimmäinen, Ström-sulku, on Lilla Edetissä.  Neljä seuraavaa sulkua ovat Trollhättanissa ja viimeinen ennen Vänersborgia,  nimeltään Brinkebergskulle. Sulut ovat vanhoja, vaan nykyään modernisoituja. Niissä on esim. kaksinkertainen pohja, joten vesi virtaa tasaisesti koko sulun matkan, eikä sen enempää täytössä kuin tyhjennyksessäkään synny suuria pyörteitä.

Ennen ensimmäiseen sulkuun tuloamme jouduiime odottelemaan kolmen sillan avausta; odotusajat olivat kohtalaiset. Ensimmäinen sulku oli Strömin sulku, Lilla Edetissä, korkeus 6 metriä. Sulutuksessa ei ollut vaikeuksia...

Ensimmäinen yö vietettiin Strömin sulun takana olevassa "marinassa", jossa ei ollut mitään palveluita, ei onneksi satamamaksuakaan. Marinan vessatkin olivat suljettuina ilkivallan takia. Emme käyneet Lilla Edetin kaupassa, vaikka kaupunki ei kovin kaukana ollutkaan. Samassa marinassa oli muutamia veneitä, joita olimme nähneet aiemminkin. Päivän motorointimatka oli 33 mailia ja aikaa siihen kului 8 tuntia.

Lilla Edetissä oli rauhallinen yöpymispaikka...

15.7. Perjantai

Aamusta taas liikenteeseen, vaikka muutama muu vene ennätti lähteä jo ennen meitä. Seuraavassa sulussa olisimme kuitenkin yhtä aikaa, joten ei hätää.

Moottorivene nousee Strömin sulussa ylös. Olimme juuri lähteneet tuosta vasemmalta marinasta...
Kaksi tuntia ajettuamme saavuimme Trolhättanin ensimmäiselle sululle. Jouduimme siinä vasemmalle, sille huonommalle puolelle, kuten edelliselläkin matkalla, vuonna 2007. Vaan onnistuimme pitämään veneen sulun loppupään sileällä seinämäosuudella ja kiipesimme 8 metriä ylös.



Seuraavassa sulussa oli monta venettä tulossa alaspäin. ja syntyi aikamoinen ruuhkä, kun  kaikki vaihdoimme paikkaa, vaan selvittiin siitäkin vaurioitta.



Kolmannen sulun jälkeen ajoimme pienen "järven" läpi ennen kuin pääsimme viimeiseen sulkuun.

A on vanhin osa, vuodelta 1800, B valmistui v. 1844 ja nykyinen reitti on oikealla tuo C, v.1916...
Tuo kuva on esitteestä, joka on tarkoitettu kanaalia kulkeville pienveneille.

Ylimmässä eli neljännessä sulussa meiltä perittiin sulutusmaksu, joka maksettiin luottokortilla henkilön kiertäessa veneeltä toiselle. 1000 SEK oli maksu, jonka pyöristimme mielessämme vastaamaan 110 Euroa. Olimme nousseet näissä neljässä sulussa yhteensä 32 metriä ylös, joten aikamoinen koski täytyy tässä joessa olla jossain.






Sulutuksen jälkeen motoroimme vielä puolisen tuntia, ennen kuin pääsimme kääntymään Trollhättanin keskustassa olevaan Spikön marinaan.

Ja 10 metriä ennen laituria lakkasi kaasukahva tottelemasta, kone ei siis ottanut kierroksia. Veneellä oli onneksi sen verran vauhtia, että Kapu sai sen ohjattua oikeaan rakoseen ja sai poijuhaan paikoilleen. Minä pääsin rantaan ja saimme veneen kiinnitettyä.

Melkein koko matkan oli sataa tihuuttanut, vaan nyt rantauduttuamme aurinko onneksi näyttäytyi.


Laitoimme veneeseen pressun istuinlaatikon suojaksi ja Kapu alkoi ihmettelemään, mitä oli tapahtunut ja purkamaan laitteistoa. Minä lähdin sillä aikaa kiertelemään joen rantoja ja etsimään matkailutoimistoa.


Sadekatoksen suojissa on hyvä korjailla moottoria...

Kävin Trollhättanin keskustassa käsityöläisnäyttelyssä kahvilla ja ihailin mm. taidokkaita puutöitä.





Turisti-infossa sain kuullä, että kaupungissa on nyt viikonloppuna Fallen dagar, putouspäivät. Se on Ruotsin vanhin kaupounkifestivaali. Sinne siis huomenna ja sunnuntaina ihmettelemään...

Ei kommentteja: